Wahingon
Woitto
Syntynyt:
7.10.2000
Säkä: 63cm
Paino: 25-26kg
FIX 00137/01
Tunnistusmerkintä: mikrosiru
Työkoira
Woitto
on vahiko-astumisesta syntynyt. Ei tieten tahtoen jalostettu.
Woitto
syntyi 6 muun sisaruksen kera eräänä lokakuisena
aamuna. Pentujen väristä oli käyty kuumaa
veikkausta. Mustaa oli tarjottu eniten. Kuinka ollakaan
kaikki pennut olivat puna-valkoisia, kuin irlanninsetterin
esi-isä haluaisi sanoa meille jotain. Nämä
villikot kasvoivat ja aiheuttivat silloisessa pienessä
asunnossamme kaikenlaista kaaosta. Pihalle laitoimme tarhan,
onneksi oli lämmin syksy ja pentuja pystyi pitämään
ulkona päiväsaikaan.
Kaikille
löytyi hyvä koti. 3 meni Helsinkiin, vanhemmilleni,
ystävälleni ja tutulle perheelle. Yksi veljistä
jäi tänne Utsjoelle ja yksi narttu meni sisarelleni
Valkeakoskelle ja toinen Rovaniemelle. Rovaniemen pentu
muutti myöhemmin perheensä kanssa Karigasniemelle.
Metsästyskäytössä
näistä ovat 3, Woitto, Osku ja Wire. Ja enemmän
kuin hyviä reppukoiria ovat nämä veikkoset
olleet. Muut pennut ovat nimeltään, Wendy, Weera,
Welmu ja Tofu. Weera on vanhemmillani ja siitäkin
olisi tullut oiva metsästyskoira mutta isäni
ei metsästä. Lähes kaikkien kuulumisia
kuulen edelleen ja olen saanut seurata niiden elämää.
Koska
emme halunneet, että nämä mahtavat pennut
olisivat täysin sekarotuisiksi luokiteltuja keksimme
niille tekaistun ”kennelnimen” Wahingon. Se
lukee jokaisen nimen edessä syntymätodistuksessaan,
jonka saivat matkaan kun uusiin koteihinsa lähtivät.
Emme
osanneet odottaa Woitosta mitään mutta jo 8kk
ikäisenä Woitto näytti riekolla sellaisia
merkkejä, että epäilykset hyvästä
metsästyskoirasta alkoivat nousta pintaan. Olin pitänyt
Woittoa toko-koulutuksissa mukana ja Woitolla oli valtavaa
tekemisen tarmoa ja poika osoittautui hyvin miellyttämisenhaluiseksi.
Rekisteröin Woiton Kennelliiton fix-rekisteriin koska
mielin tokokilpailuista sen kanssa.
Woitto
oli pentuna hyvin varovainen, se ei uskaltanut lähteä
kauas isännästään maastossa. Pikkuhiljaa
tuosta pojasta kehittyi mestarimetsästäjä,
joka on opettanut meille molemmille varmasti enemmän
kuin kirjat tai muut koirat yhteensä. Se on opettanut
meille kuinka setteri toimii ajatuksen omaisesti ja kuin
kirjojen mukaan riistalla. Meidän onkin hyvin vaikea
pitää muita laumamme koiria erinomaisina koirina
koska vastoin tahtoamme vertaamme kaikkia Woittoon. Se
millainen Woitto on, on se mitä metsästyskoiralta
haemme. Emme kadu sitä, että pidimme tästä
sekarotuisesta pentueesta pennut hengissä. Kaikki
ne joilla nämä ovat metsästyskäytössä
ovat enemmän kuin tyytyväisiä kumppaniinsa.Woiton
metsästysinto on omaa luokkaansa. Sille ei ole tarvinnut
opettaa muuta kuin paikalla-käsky. Woitto seisoo
ketut, hirvet, jänikset ja tietysti linnut. Sen linnunlöytökyky
on myös maaginen. Woitto on osoittanut myös
täysin käsittämättömiä noutoja.
Lintu on voinut jäädä raanakoksi ja Woitto,
kuin tietäen loukkaantuneen linnun lentoradan ja
lennon pituuden, on osannut hakea linnun joskus kilometrinkin
päästä. Tai noutaessaan ottaa uuden seisonnan
pitäen edellisen tilanteen lintua suussaan. Noutaminen
onkin sille ylpeyden aihe ja Woitto tuo maastosta myös
muilta jääneet raanakot. Nouto-damiin Woitto
ei alennu koskemaan. Woittoa ei tarvitse treenata, lahjattomat
treenaa, sanoo Woitto!
Woiton tiedottamisen taidossa on ihmettelemisen aihetta.
Tälle koiralle on suuri häpeä jos se omalla
varomattomalla liikehdinnällään saa linnut
karkottumaan. Woitto on myöskin pennusta asti jäänyt
oma-aloitteisesti paikalleen linnun siivittyessä.
Woitolle on sen tähänastisen elämän
aikana ammuttu satoja ellei jo yli tuhatkunta lintua.
Woitto on isännän työkaveri numero 1.
Woitto
on kingi ja tietää sen itsekin! Woitto onkin
Persoona isolla P:llä, joka ei jätä vieraitakaan
ihmisiä kylmäksi. Supersosiaalisena luonteena,
Woitto makoilee diivan elkein metsästysretkillä
asiakkaiden vieressä ja välissä. Woitto
usein valitsee asiakasjoukosta jonkun joka saa luvan toimia
Woiton rapsuttajana. Suurena persoonallisuutena, Woiton
tullessa huoneeseen, kaikki huomaavat sen.
Vaikka
Woitto on sekarotuinen on se osoittautunut loistavaksi
metsästyskoiraksi. Woiton voittanutta ei ole vielä
vastaan tullut...

|