Fowlers Inez
Iines

Synt. 11.5.1990
Kuollut 24.12.2003

Kasvattaja: Heinz Ekman, kennel Fowlers

Iines oli ensimmäinen koirani. Tein kaikki virheet mitä koiran kanssa voi tehdä. Se oli pilalle hemmoteltu ja sille annettiin lähes kaikki periksi mitä se tahtoi. Ja sillä oli omaa päätä! Ja äkkiäkös koira keksii, että ”hei näitähän voi vedättää täysillä”. Iines oli hyvin arka ja muutoinkin sen hermorakenne ei ollut sitä, mitä tänä päivänä pidän tärkeimpänä koiralla. Näyttelyistäkin tuli muutama hylky juuri tämän arkuuden takia, Iines ei suostunut näyttämään hampaitaan. Iines oli hyvin valikoiva ihmisistään ja koirista, joiden kanssa se suostui seurustelemaan. Arkuudesta päästiin tekemällä paljon töitä. Vein koiraa kaikkialle niin, että sen oli pakko tottua ihmisiin, tulla yhteiskuntakelpoiseksi. Myönnän, että pentuaikana olisi pitänyt panostaa jo tähän puoleen.

Nuorena Iines oli valtavan villi ja koska itse olin raakile koiran kouluttajana, pääsi Iines liian vanhaksi kunnes aloin ”kouluttaa” sitä. Se oli jo liian viisas kaikkiin höpötyksiin. Se katsoin minua kuin halpaa makkaraa kun yritin sille jotain opettaa, kyllä se kaiken oppi mutta ei viitsinyt tehdä. Palveluhalua sillä ei ollut, sitä piti palvella.

Metsästysominaisuuksiltaan se oli varmasti parempi kuin mitä silloin tajusin. Se tiedotti ja toimi juuri niin kuin metsästyskoiran tulee tehdäkin. Nuuksion metsät Espoossa tulivat Iineksen myötä tutuiksi ja siellä se sai painaltaa mielin määrin.

Pelloillakin treenailimme, Helsingissä oli silloin vielä fasaanikanta hyvä ja Haltialan pelloilla tuli treenattua tipikoiran hommia. Iineksen myötä suoritin myös metsästyskortin. Koska koira osoittautui ominaisuuksiltaan hyväksi, halusin oppia ymmärtämään sitä paremmin ja kouluttamalla sitä metsästykseen, näin tapahtui. Sen ”villeys” katosi kun itse hoksasin jutun ytimen. Katoaminen näköpiiristä tarkoitti hakua ja sen laajuutta, enää se ei ollut villi, se metsästi.

Kuvautin Iineksen lonkat sen ollessa 4-vuotias ja tulos C/D, vakava nivelrikko sai minut murskaamaan toiveeni metsästykseen käytettävästä koirasta. Kotikoirana Iines sai elää 13 ja puoli vuotiaaksi, juosten vapaana, oman kuntonsa mukaan.

Iines halvaantui jouluaattona 2003. Sain puhelinsoiton vanhemmiltani Utsjoelle ja sanoin, että ”nyt Iineksen on aika lähteä, menkää nopeasti, ettei Iines joudu kärsimään.” Suru oli suuri, se ensimmäinen koira oli lähtenyt. 

copyright Katariina Roiha